[ Sukutaulu ]
Jälki
2006
Jäljen harjoittelut jäi agilityn
jalkoihin tänä vuonna. Teimme kuitenkin jonkin kerran samaan malliin, kuin
edellisenä kesänä, eli muutaman sadan metrin pituisia jälkiä ilman keppejä. Into
jäljelle on Jollylla todella kova. Kävimme syksyllä myös jälkikurssilla ja sen
seurauksena palaamme opetuksessa alkuun… Eli Jollylle on nyt opetettu
makkararuutujen avulla nenän käyttöä. Tämä on kuitenkin hetkellistä, sillä
Jolly toimii ruuduissa todella hyvin ja sen kanssa voi edetä jo taas
pidemmälle. Loppusyksyn teemme jälkeä kuitenkin vain pelolle.
2005
Metsäjälkeä on ajettu tänä kesänä
enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Jolly vaikuttaa kuin luodulta tähän lajiin.
Nenä käy ja jälkeä seurataan kovinkin tarkasti. Tässäkin lajissa voisi olla
mahdollisuuksia kisoihin asti. Todennäköisesti käymme kokeilemassa
tulevaisuudessa jossain jälkikokeessa. Vielä on kuitenkin opittavaa sekä
koiralla, että ohjaajalla.
Jäljen pituus on ollut n. 150 m ja sitä on vanhennettu vasta 15-30 min. Keppien ilmaisua ei olla harjoiteltu vielä ollenkaan.