Toko
 Sukutaulu ] Sisarukset ] Agility ] Koiratanssi ] Jälki ] [Toko] Muuta ]

 


Toko

Tokossa motivointi-ongelma on ollut ohjaajan puolella. Jostain sitä on kuitenkin menneen kesän ja syksyn 2006 aikana kummunnut ja alokas-luokan liikkeitä on harjoiteltu taasen. Tavoitteena on osallistua joskus  toko-kokeeseen.  Jospa sitä metsästettäisiin se TK1 Jimmylle...

Jimmy on aina ollut semmoinen "lavatähti", joka häntä liehuen suu iloisessa virneessä roiskaisee "sinne päin". Roiskaisut on tietysti johtuneet siitä, että se on ohjaajalle kelvannut ihan hyvin. Nyt on kuitenkin otettu vähän vakavammin liikkeitä ja koitettu löytää ihan oikein suorituksia (tai ainakin melkein ;-). Onneksi Jimmyn kanssa tehtiin pentuna iso pohjatyö ja nyt vähän vanhempana liikkeet on jostain selkäytimestä löytyneet kohtuullisen helposti. Ehkäpä koiratanssin ansiosta Jimmy on nyt myös kiinnostuneempi tekemään toko-liikkeitäkin. Joka tapauksessa nyt Jimmy tuntuu paremmalta "käteen". Liian vakavissaa tokon suhteen ei kuitenkaan edelleenkään olla.

21.3.2009 Toko-koe Kuopio, Alokasluokka, tuomari Erkki Shemeikka

1. Luoksepäästävyys    10p (kerroin 1)
 
2. Paikalla makaaminen    0p (kerroin 3)

3. Seuraaminen kytkettynä 10p (kerroin 2)

4. Seuraaminen taluttimetta    9p (kerroin 4)

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä    7.5p (kerroin 2)

6. Luoksetulo    10p (kerroin 3)

7.Seisominen seuraamisen yhteydessä     9p (kerroin 2)

8. Estehyppy    0p (kerroin 2)

9. Kokonaisvaikutus 9p.(kerroin 1)

Pistemäärä yhteensä 138 p.

8.2.2009 Toko-koe Janakkala, Alokasluokka, tuomari ...

1. Luoksepäästävyys    9p (kerroin 1)
 
2. Paikalla makaaminen    9.5p (kerroin 3)

3. Seuraaminen kytkettynä 9p (kerroin 2)

4. Seuraaminen taluttimetta    8.5p (kerroin 4)

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä    0p (kerroin 2)

6. Luoksetulo    8p (kerroin 3)

7.Seisominen seuraamisen yhteydessä     9p (kerroin 2)

8. Estehyppy    7.5p (kerroin 2)

9. Kokonaisvaikutus 8.5p.(kerroin 1)

Pistemäärä yhteensä 155 p.

12.10.2008 Toko-koe Jyväskylä, Alokasluokka, tuomari Mauri Pehkonen

1. Luoksepäästävyys    10p (kerroin 1)
 
2. Paikalla makaaminen    0p (kerroin 3)

3. Seuraaminen kytkettynä 7p (kerroin 2)

4. Seuraaminen taluttimetta    6.5p (kerroin 4)

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä    9p (kerroin 2)

6. Luoksetulo    10p (kerroin 3)

7.Seisominen seuraamisen yhteydessä     9p (kerroin 2)

8. Estehyppy    0p (kerroin 2)

9. Kokonaisvaikutus 8.5p.(kerroin 1)

Pistemäärä yhteensä 124.5 p.

23.8.2008 Toko-koe Laukaa, Alokasluokka, tuomari Tuire Marjamäki

1. Luoksepäästävyys    9p (kerroin 1)
 
2. Paikalla makaaminen    10p (kerroin 3)

3. Seuraaminen kytkettynä 8p (kerroin 2)

4. Seuraaminen taluttimetta    7p (kerroin 4)

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä    8.5p (kerroin 2)

6. Luoksetulo    7p (kerroin 3)

7.Seisominen seuraamisen yhteydessä     8p (kerroin 2)

8. Estehyppy    7p (kerroin 2)

9. Kokonaisvaikutus 6p.(kerroin 1)

Pistemäärä yhteensä 157 p.

12.6.2008 Toko-koe Pieksämäki, Alokasluokka, tuomari Marko Puranen

1. Luoksepäästävyys    10p (kerroin 1)
 
2. Paikalla makaaminen    8.5p (kerroin 3)
Jimmy nousi kesken vähäksi aikaa istumaan, mutta pötkähti takaisin hetken päästä.

3. Seuraaminen kytkettynä 8p (kerroin 2)
Makkaraa... keppejä... ihan oikeestikko tässä pitää seurata?

4. Seuraaminen taluttimetta    7p (kerroin 4)
Makkaraa... keppejä... Hei... lopetetaan jo!

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä    6.5p (kerroin 2)
No kun en ekalla kerralla kuullut.

6. Luoksetulo    9.5p (kerroin 3)

7.Seisominen seuraamisen yhteydessä     8.5p (kerroin 2)

8. Estehyppy    8p (kerroin 2)

9. Kokonaisvaikutus    8p    (kerroin 1)

17.5.2008 Toko-koe Pieksämäki, Alokasluokka, tuomari Salme Mujunen

1. Luoksepäästävyys    9p (kerroin 1)
 Jimmy heitti selälleen rapsuteltavaksi... :)

2. Paikalla makaaminen    10p (kerroin 3)

3. Seuraaminen kytkettynä 7p (kerroin 2)
Ne agility-esteet vetivät puoleensa...

4. Seuraaminen taluttimetta    9p (kerroin 4)

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä    9p (kerroin 2)

6. Luoksetulo    10p (kerroin 3)

7.Seisominen seuraamisen yhteydessä     9p (kerroin 2)

8. Estehyppy    7p (kerroin 2)
Jimmy kiersi esteen takaisin ja jäi seisomaan esteen tälle puolelle. Asia, johon säännöt eivät kuulema sano mitään. Tuomari rokotti siitä sitten 3 p. Liike noin niin kuin teknisesti oli oikea :)

9. Kokonaisvaikutus    10p    (kerroin 1)

Pistemäärä yhteensä 179, 1.tulos ja 4.sija

13.4.2008 Mölli-toko, mölliluokka, tuomari Hanna Eskelinen

1. Luoksepäästävyys    10 p (kerroin 2)

2. Paikallaan makaaminen hihnassa    10 p (kerroin 2)

3. Seuraaminen kytkettynä    10 p (kerroin 2)

4. Liikkeestä seisominen    10 p (kerroin 2)

5. Luoksetulo    10 p (kerroin 2)

6. Vapaahyppy    10 p (kerroin 2)

7. Kokonaisvaikutus    10 p

Pisteet yhteensä 130p

Tuomarin kommentit: Pientä viilausta, melkein kisavalmis koira. Seuraamisessa jätättää hieman. Perusasennot suoria.